maanantai 4. huhtikuuta 2016

Post 95/365

Eilisilta ja tämä päivä vierähtivät Kangasalla, äidin ja isän luona. Tänään äiti vei minut Honkasen puutarhalle, joka on hänen kantapaikkansa puutarhamyymälöistä. Kangasalan Tiihalassa sijaitseva puutarha on vanha perheyritys, kukat ja taimet tuotetaan todellisena lähituotantona ja myymäläkin on viehättävä paikka.



Vihersisustaminen on alkanut kiehtoa kovasti. Yhtäkkiä tuntuu, että kotiin voisi väkerrellä vaikka mitä hauskaa kasveista ja kukista. Nyt vain odottelen, että innostus laajenee pihan puolelle. Saisin senkin hoidettua edustuskuntoon.


Tässä myymälässä oli kasvit, ruukut ja muut tarvikkeet kivasti ja houkuttelevasti esillä. 




Tähän keraamiseen ruukkuun iskin heti silmäni ja äiti halusikin sitten ostaa sen minulle rosmariinin kera.

Yksi peltiruukkukin tarttui mukaan kotiinviemisiksi. Sinne asettui toistaiseksi parhaat päivänsä nähnyt Galluna. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti