maanantai 25. huhtikuuta 2016

Post 116/365

Kaivelin kaappeja ja vastaan tuli ajat sitten ostamani Malva Mein askartelupakkaus. Kannessa kerrottiin, että liimaa ja sakset tarvitaan, jotta paketin sisällöstä saa askaroitua koristepalloja. Tein kuten kehotettiin ja lopputuloksena syntyi iloisen kirjava ikkunakoriste.


Liimattuani kankaanpalat pahveihin ja saatuani narut kiinni, pujotin pahvit kiinni toisiinsa tätä varten pahveissa valmiiksi olleiden halkioiden avulla. Niin koristeet tulivat valmiiksi. Hauska pikkupuuha, joka tosin oli pian neljävuotiaalle vielä vähän haastava. Sain siis tällä kertaa rehellisesti askarrella yksin. Kun koristeet löysivät paikkansa keittiön ikkunasta aloin tutkia pakkausta tarkemmin ja perehtyä Malva Meihin. Hommasta jäi nimittäin ihan kiva fiilis enkä muista lainkaan mistä olen tällaisen kotiin joskus kiikuttanut.


Hetken aikaa googletettuani jouduin kuitenkin toteamaan, että Malva Mei taitaa olla menneen talven lumia. Pakkauksessa kerrotussa nettiosoitteessa vastaan tuli (ehkä) kiinankieliset sivut ja Facebook-sivujakin oli päivitetty viimeksi vuosia sitten. Siitä taitaa olla todella pitkä aika, kun olen pakkauksen ostanut.


Kotimaisella Malva Meillä ainakin oli ideana tarjota lapsille uusi tapa askarrella. Heidän sarjassaan on ollut värikkäitä tuotteita lastenhuoneeseen, asusteiksi ja leikkeihin. Paketeissa on aina ollut mukana kaikki tarvittavat tarvikkeet askarteluun perustarpeistoa kuten saksia ja liimaa lukuunottamatta. Mielelläni olisin heistä kertonut lisää, mutta tällä kertaa myöhästyin.


Tällaiset koristeet on kuitenkin helppo toteuttaa myös ilman valmista pakkausta. Tarvitaan vain kiva kangas, pyöreät pahvit, joihin leikataan halkiot sekä narua. Sitten niitä perustarvikkeita kuten liimaa ja sakset. Kiinnitysnaru pujotettiin ensin toisen pahvin halkioon, jonka jälkeen siihen liimattiin kangas päälle. Näin naru jäi passelisti kankaan ja pahvin väliin. Jokaisella pyörylällä on siis oma kiinnitysnarunsa. Minä ketjutin kolme palleroa kiinnittämällä kiinnitysnarut alempiin palleroihin.


Mukavat koristeet vaikka lastenjuhliin. Tai ihan vain muuten silmäniloksi niin kuin meillä tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti