Post 104/365

En ole oikein verhoihmisiä. Meillä onkin suurin osa ikkunoista ilman. Törmään harvoin verhoihin, joista oikein pitäisin, koska ne ovat tyypillisesti makuuni jotenkin liian pönöttäviä ja tylsiä. Yläkerrassa meillä on kuitenkin pari ikkunaa, joissa on jo pidemmän aikaa ollut joku verho/verhot. Tänään vaihdoin yläkerran aulan valkoiset "ryppyverhot" makkariin ja kaivoin kaapin perältä edellisissä asunnoissamme käytössä olleet Marimekon sivuverhot, jotka roikkuvat nyt aulan ikkunassa.

Yleensä tykästyn verhoissa (jos ylipäätään johonkin tykästyn) simppeleihin, vaaleisiin ja luonnollisista materiaaleista valmistettuihin kankaisiin. Pellavasta valmistetu Maija Isolan Kirgiisi-kangas on kaikkia näitä ja vaikka olen hankkinut kankaan jo monta vuotta sitten, kaivan nämä verhot aina edelleen ajoittain esiin. Näihin en ole vielä totaalisesti kyllästynyt kertaakaan.

Yksi asia, joka verhoissa monesti aiheuttaa hylkimisreaktion, on niiden kiinnitys ja "asettelu" ikkunalle. Verhotangot, koukut, ripustimet sun muut synnyttävät juurikin sen pönöttävän vaikutelman. Tai liian jäykän ja asiallisen tyylin. Eniten minun silmääni miellyttää vapaasti sivuilla roikkuvat verhot, mutta sekään tyyli ei sovi kaikille verhotyypeille tai kaikkiin ikkunoihin. Tätä asiaa tuskaillessani olen löytänyt yhden minua miellyttävän tavan roikottaa verhoja ikkunassa: verhojen solmiminen. Solmut ovat kiva tapa saada verhoista vähän rennommat niin, että lopputulos on kuitenkin suhteellisen siisti.

Myös makkarissa käytin solmimistaktiikkaa. Täällä kieputin kahta sivuverhoa keskenään ja solmin päät yhteen.