INSPIRAATIO

Sisustusblogi on kytenyt mielessä jo pitkään, mutta ahaa-elämys blogin suhteen on odotuttanut itseään. En nimittäin halunnut ryhtyä postailemaan ilman jonkinlaista ideaa. Loppusyksystä 2015 "the ajatus" ilmaantui kun sain jostain päähäni, että haluan koota blogin 365:stä sisustamiseen liittyvästä postauksesta. Idea oli kahden pienen lapsen kotiäidille kunnianhimoinen ja siinä rajalla että kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Ehkä juuri tästä syystä minun oli pakko ottaa itselleni asettama haaste vastaan. Vuoden 2015 vaihduttua numerolla suuremmaksi tuli aika ryhtyä sanoista tekoihin.

Luulen, että siemen tämän blogin syntymiselle kylvettiin jo silloin kun vuosia sitten näin elokuvan Julie & Julia. Tiedättehän sen Julia Ephronin elokuvan vuodelta 2009, joka perustuu amerikkalaisen tv-kokin Julia Childin ja blogiensa avulla julkisuuteen nousseen Julie Powellin kirjoihin. Elokuvassa Julie päättää valmistaa Julian keittokirjan kaikki 524 reseptiä vuoden aikana. Pidin elokuvasta ja myös tämän tyyppiset blogit ovat minusta kiehtovia. On siis luontevaa että inspiroiduin tekemään omaa blogia tähän tyyliin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti