Saimme vihdoin toteutettua haaveen siivoojasta ja hänkin tuskaili viime viikolla tukkiutuneen imurin kanssa. Alkaa olla aika vähän syitä pitää tästä tapauksesta kiinni.
Olenkin nyt koittanut kartoittaa, mikä olisi hyvä merkki ja malli uudelle imurille. Tavoiteltavia ominaisuuksia ovat hiljainen ääni ja tehokas imukyky. Imurin pitäisi olla sellainen, ettei se tukkudu helposti tai vähintäänkin kriittiset osat pitäisi saada irti, jotta mahdollisten tukosten avaaminen on helppoa. Meidän Dysonin ongelma on se, että tukoksia tulee helposti ja vieläpä sellaisiin kohtiin, että niitä on todella vaikea saada avattua. Toivomme uudelta imurilta myös pitkää johtoa ja kevyttä rakennetta, koska sitä pitää kuljettaa mukana kolmeen eri kerrokseen.
Pölypussittomat imurit eivät sovi huolettomalle käyttäjälle. Tämän olen nyt oppinut. Voi olla, että meilläkin on omassa imurin käytössämme parantamisen varaa, mutta en usko sen olevan koko totuus. Yksi ystäväni on myös yhtä tyytymätön Dysoniin - samoista syistä.
Monilla foorumeilla annetaan hyviä suosituksia Mielen imureista. Myös Electroluxin laitteet tuntuvat saavan paljon kiitosta. Kummatkin ovat olleet Kuluttaja-lehden testeissäkin kärkisijoilla. Hinnat tosin ovat korkeita. Testeissä erityisen hyvin menestyneiden imurien hinnat lähtevät 300-400 eurosta ylöspäin.
Pölypussittomuus kiehtoisi edelleen, mutta koska emme ole innokkaita imurin putsaajia, meidän olisi ehkä syytä tyytyä pussilliseen versioon. Hepa-suodatinta (High Efficiency Particulate Air) monet hehkuttavat. Sillä tarkoitetaan siis suodatinta, joka suodattaa hienot, allergisoivat pölyhiukkaset. Suodattimilla on eri suodatustasoja ja käytännössä homma menee niin, että mitä suurempi suodattimen luku on, sitä enemmän hiukkasia se suodattaa.
On tässä taas pohdittavaa. Tällä kertaa tekisi mielellään onnistuneen hankinnan eli huteja pyritään nyt toden teolla välttämään. Mikäli teillä muilla on kotona tai muuten tiedossa hyvä imuri, vinkkejä otetaan kiitollisena vastaan.
Ehdottomasti Miele, eikä tarvitse olla mikään huippumalli ja varaosia saa kuluvien tilalle.
VastaaPoista