keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Post 280/365

Pudottelin eilen viimeisiä omenoita puusta alas. Vadillinen pyöryläisiä odottaa nyt seuraavaa vaihetta eli jalostumista syötävään muotoon. Etsiskelin kiinnostavia omenaruokia ja -herkkuja ja tein aiemmin koostamani puolukkalistan rinnalle omenaisen viiden kohdan to do -listan.


En tiedä, mikä lajike meidän omenpauu on, mutta se tuottaa kirpeitä omenia, jotka eivät siis ole parhaimmillaan sellaisenaan syötynä. Sen sijaan leivonnaisissa ja ruoissa ne toimivat tosi kivasti.


Kotilieden verkkosivuilta löysin muutama omenaohjeen, jotka aion ottaa tekoon. Pähkinäisten leivonnaisten ystävänä aion ensinnäkin testata pähkinäisten omenakeksien reseptiä. Mm. pekaanipähkinöitä, omenasiideriä ja neilikkaa sisältävä ohje kuulostaa kiintoisalta.

Toinen houkutteleva respeti on omenavoin nimellä kulkeva hillo-/soseresepti. Kotilieden reseptissä kaneli, neilikka ja muskottipähkinä ovat isossa roolissa, joten varmasti maistuva sörsseli on tämä.

Mieheni yksi suosikkijälkkäri on tiramisu. Omenainen versio tästä on melkein pakko ottaa listalle. Ruoka.fi:n reseptillä tällainen herkku valmistuu alle puolessa tunnissa.

Passelilta syysruoalta kuulostaa myös Teresä Välimäen paistetut timjamiomenat. Resepti niin ikään Ruoka.fi:ssä.

Hännän huippuna listallani komeilee Ruoka.fi:n omenainen tsatsiki. Meillä syödään tsatsikia nykyään aika usein. Helppo eväs, joka sopii moneen juttuun. Mutta en ole ikinä tullut ajatelleeksi, että sitä voisi tehdä omenasta. Jatkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti