lauantai 19. marraskuuta 2016

Post 325/365

Tähän lauantaihin mahtui myös vähän kulttuuria. Kävin katsastamassa HAMissa japanilaisen Yayoi Kusaman In Infinity -näyttelyn.



Kyseessä on ensimmäinen suuri katsaus Kusaman taiteeseen Suomessa ja näyttely muodostuu taiteilijan maalauksista, piirustuksista, veistoksista, videoista ja installaatioista -50-luvulta tähän päivään.



Tämä nykytaiteilija on onnistunut luomaan omintakeisen tyylin, joka kuulemma perustuu hänen omiin näköharhoihinsa. Kusama on kokenut toistuvia näköharhoja lapsuudesta asti. Olennaista hänen taiteessaan on toisto, äärettömyys ja tarve sulauatua osaksi maailmaa.







Pidin näyttelystä kovasti. Kusaman taide on helposti lähestyttävää, vaikuttavaa ja omintakeista. Yllätyksellisyys ja rikas värimaailma tekivät vaikutuksen. Näyttely on nähtävissä 22.1.2017 asti, joten vielä on hyvin aikaa tutustua hänen taiteeseensa Helsingissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti