lauantai 9. heinäkuuta 2016

Post 191/365

Kangasalta kajahtaa jälleen! Tänä viikonloppuna täällä on sattumoisin Restaurantapäivät. Tämähän tarkoittaa siis Suomen suurimpia ja vanhimpia rompemarkkinoita, jotka Tampereen Seudun Mobilistit ovat jo vuosia järjestäneet. Itse olen tainnut käydä tapahtumassa viimeksi lapsena. Nyt kun sattumoisin olen täällä viikonlopunvietossa tarkastin myös tämän happeningin. Kotiinviemisiksi löytyi kaksi vanhaa opetustaulua sekä nippu köyttä sisustusprojekteja varten.



Suomalaisessa vanhassa opetustaulussa on joutsenia. Puuvilla-aiheinen taulu on todennäköisesti Suomen ulkopuolelta kotoisin. Mitään tietoja ei kuitenkaan taulusta enää löytynyt. Pääkaupunkiseudulla näistä huudetaan useasti monta kymppiä. Nämä lähtivät pienen tinkauksen seurauksena kuudella ja viidellä eurolla. 


Köyttä tarvitsee aina! Saas nähdä, mihin muutaman euron nippu sopivasti väsähtänyttä köyttä vielä päätyy.


Tapahtumaan kerääntyy vuosittain satoja myyjiä ja harrastajia ympäri maan kauppaamaan ajoneuvojen osia ja kirpputoritavaraa. Kojuissa on paljon ns. arvotonta rompetta mutta myös design-valaisimia ja muita arvokkaampia tavaroita.




Harrastelijat esittelevät tapahtumassa myös harrasteajoneuvojaan, joten vanhoista autoista kiinnostuneille riittää romujen lisäksi tällaista nähtävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti