lauantai 2. heinäkuuta 2016

Post 184/365

Kesäviikonloppu Kuopiossa menossa. Kuopion tori ja keskusta muutenkin on söpö ja mukavan kompakti. Tykkään karata haistelemaan savolaista tunnelmaa kaupungin ytimeen aina kun mahdollista. Tänään tarjoutui tilaisuus vaihtaa mökkiolosuhteet cityyn muutamaksi tunniksi. Päätin katsastaa Pikku-Pietarin torikujan, joka on aloittanut toimintansa jo vuonna 1989. Kuja on kivenheiton päässä torilta, joten sen voi katsastaa vaikkapa samalla kun pyörähtää torikaffilla.



1903 valmistuneessa puutaloryhmässä toimii 14 putiikkia, jotka avaavat ovensa kesäkuukausiksi. Myös jouluisin puodeissa on toimintaa. Kujalla myydään lahja- ja käyttöesineitä ja joidenkin puotien yhteydessä on myös taide- ja käsityönäyttelyitä. Lisäksi kujalla on tallikahvila terasseineen. Puutaloryhmä on suojelukohde ja oikein sympaattinen ja suloinen paikka räsymattoineen kaikkineen.


Vaikka juhannuksen korvilla tein retken Keltaiseen taloon äkkäsin vasta tänään heidän suunnittelutoimistonsa ihanan kortti- ja julistevalikoiman, joka oli esillä kujan yhdessä puodissa. Tämä putiikki oli Pikku-Pietarin torikujalla minulle se, jossa teki mieli tsuumailla kiireettä.







Korteissa on suupielet hymyyn vetäviä tekstejä, joten nappasin mukaani useamman hauskalla tekstillä varustetun tapauksen.


Myös tämä juliste oli minusta niin osuva, että se oli pakko kaapata kassiin. Josko sitä muistaisi hassuttelun tärkeyden ihan joka ikinen päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti