keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Post 6/365

Hyvää Loppiaista! Itse vietin sitä tänään lapsen kanssa askarrellen. Valmistelin nimittäin huomista eteisen kaapin siivousprojektia tapetoimalla pari säilytysrasioina toimivaa kenkälaatikkoa edustuskuntoon.


Meille on kertynyt vuonna 2010 alkaneesta kolmen asunnon remonttitrilogiasta monta rullaa tapettien jämiä. Olen käyttänyt niitä mm. pakettien paketoimiseen, muistivihkojen päällysteenä ja nyt tapetoin niillä laatikoita.



Pahvilaatikot kannattaa ennen tapetointia liisteröidä kertaalleen, jotta tapetti ottaa mahdollisimman hyvin laatikkoon kiinni. Eli jos ryhdyt tähän puuhaan, sutaise yksi kerros liisteriä laatikon kaikkiin tapetoitaviin kohtiin ja anna kuivua. Vasta tämän jälkeen sittten liisteriä tapettiin (tai laatikon pintaan tapetista riippuen) ja tapetti kiinni laatikkoon. 


Jos jätät tuon välivaiheen tekemättä saattaa olla, että tapetti tarttuu huonosti ja alkaa repsottaa. Tämä johtuu siitä, että pahvi tyypillisesti imee liisteriä itseensä. Ylimääräinen, kuivunut liisterikerros tapetin alla estää tämän.


Innostuin myös askaroimaan pieniä nimikylttejä vetolaatikoihin tapetoimalla pahvinpaloja. Näillä ajattelin merkata vetolaatikot. Jos tavarat vaikka siten löytäisivät omille paikoilleen vähän nopeammin. Rei'itän kyltit ja kiinnitän ne korilaatikoihin nippusiteillä. Huomenna luvassa kuvamateriaalia itse toteutuksesta.


Nimikylteissä ja toisessa laatikossa oleva tapetti on muuten yksi suosikeistani: Ritva Kronlundin  Lumikide 1970-luvulta (Tapettitehdas Pihlgren&Ritola). Meillä oli tätä iso seinällinen edellisessä asunnossamme Helsingin Alppiharjussa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti