maanantai 25. tammikuuta 2016

Post 25/365

Onko toiveissa näyttävä seinäpinta? Yksi tapa sellaisen aikaansaamiseksi on valokuvatapetti. Meillä on pienen tytön huoneessa kaistale lapselle sopivaa valokuvatapettia.


Tapetti löytyi Mr Perswallin valikoimasta. Siellä on monia monia muitakin kivoja tapetteja. Tämän pienen huoneen kohdalla kulkee hormi ja sen molemmille puolille jää vähän hassut pienet nurkkaukset. Tämän huoneen sisustamisessa tuli mieleen ilmaus "jos et voi häivyttää jotakin, korosta sitä entisestään". Hormin kohta on nyt sitten korostettu valokuvatapetilla ja syvennykset maalilla ja pienillä hyllyillä. Ainakin itse olemme olleet tähän ratkaisuun tyytyväisiä. Ja sentään pinnasänky mahtuu hormin toisella puolella olevaan syvennykseen, vaikkei sinne moni muu huonekalu sujahda.


Tapetissa on kivan kuvan lisäksi hauskaa se, että minulta ovat monet kysyneet, olenko piirtänyt kuvan itse. Jos olisin, olisin tietysti vieläkin tyytyväisempi lopputulokseen. Valitettavasti kynä ei kuitenkaan pysy minulla kädessä ihan näin hyvin.


Huoneen sävymaailma on rakennettu tapetista poimituilla sävyillä. Hempeä kokonaisuus passaa pienelle tytölle kivasti.

Muita valokuvatapettien toimittajia ovat esimerkiksi Photowall ja Rebell Walls. Jos haluat seinällesi jotakin räväkkää tai muuten vaan erilaista perinteisiin tapetteihin verrattuna kannattaa tutustua valokuvatapettivalikoimiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti