keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Post 62/365

Käsiini tarttui kirpparilla tippaleipiä muistuttavat punotut pallerot ja ostin ne vaikken vielä siinä hetkessä tiennyt, mitä niillä tekisin. Jokin niissä kiehtoi ja hyvä niin, koska tänään iski inspis askarrella niistä ikkunakoriste.


Palleroita on viisi. Otin ohutta lankaa ja kiinnitin ne siihen. Ohut lanka oli siitä näppärä, että karheita palleroita pystyi liikuttelemaan langassa niin, että ne jäivät kiinni ylemmäs tai alemmas. Palloja pystyi siis sommittelemaan haluamaansa muotoon ja kohtaan lankaa. Sykerö, jossa palleroiset ovat lähellä toisiaan, miellytti silmääni eniten, joten tällaiseen muotoon ne langassa päätyivät.


Tämä pieni ikkuna sijaitsee alimpaan kerrokseen vievässä rapussa ja kohta onkin kaivannut jotain ilmettä tuovaa yksityiskohtaa. Olin pohdiskellut himmeliä, koska sellaisen väkertämistä olisi kiva kokeilla, mutta tämä taitaa nyt mennä himmelistä ainakin toistaiseksi. 


Koukun, josta koriste roikkuu, kiinnitin rappusten kannakkeeseen. Se on hyvä olla olemassa, vaikka tämä hökötys ei jäisikään ikuiseksi. Siihen voi jatkossa ripustaa viherkasvin tai toisenlaisen koristeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti